Gordoninsetteri

 

Jaos uutiset Jaoksen yhteystiedot Tarvikemyynti Rotumääritelmä PEVISA Jaoksen päätökset Jaoksen säännöt ja ohjeet

Yleisesittely

Gordoninsetteri on ollut Suomessa hyvin harvalukuinen, mutta yleistynyt 1990-luvulla. Maamme ensimmäisissä kanakoirakokeissa vuonna 1893 esitettiin tohtori G. Schnitt´in omistama gordoninsetteri Nori. Siitä lähtien niitä nähtiin koetilaisuuksissa yli vuosisadan vaihteen. Sen jälkeen gordoninsetteri puuttui lähes täysin kokeistamme aina 1980-luvulle saakka.
Nykyisin gordoneita rekisteröidään vuosittain noin 50. Syynä gordoninsetterin yleistymiseen on sen kauniin ulkomuodon lisäksi rodun metsästysominaisuuksien kehittyminen. 1800-luvun lopun näyttelyinnostuksen myötä menetettiin ulkomuotojalostuksessa metsästysominaisuuksia, mutta ne saatiin palautettua määrätietoisen jalostustyön ansiosta.
Gordoninsetterit sopivat loistavasti metsästykseen. Hyvän kontaktinpidon ansiosta sen arvostus suomalaisten metsästäjien keskuudessa kasvaa jatkuvasti. Gordoninsetterit voivat metsästää karuissa maastoissa ja ankarissa sääolosuhteissa. Tämän vuoksi esimerkiksi Norjassa se on nopeasti noussut eniten rekisteröidyksi kanakoiraroduksi. Siellä näitä hyvin ankarissa tunturiolosuhteissa tapahtuvaan riekon metsästykseen hyvin soveltuvia koiria rekisteröidään noin 1000 vuosittain ja gordoninsetteri kuuluu kymmenen eniten rekistöidyn koirarodun joukkoon.

Rodun tyypillisiä ominaisuuksia

Harvaa jos tuskin mitään toista metsästyskoirarotua kuin gordoninsetteriä on kiitetty kirjallisuudessa niin paljon älykkyydestä ja uskollisuudesta. Se tunnetaankin yhteistyöhaluisena ja helposti koulutettavana rotuna. Gordoninsetterit voivat metsästää karuissa maastoissa ja ankarissa sääolosuhteissa. Erityisesti riekkojen ja metsälintujen metsästäjät ovat pitäneet sitä hyvin herkkävainuisena koirana, jolla on erityisen paljon taipumusta yhteistoimintaan. Erinomainen kontaktinpito ja hyvä työskentelyn sopeuttamiskyky erilaisiin maasto-olosuhteisiin tekee siitä hyvin suomalaisiin metsästysoloihin sopivan rodun. Rodun arvostus suomalaisten metsästäjien keskuudessa kasvaakin jatkuvasti. 
Gordoninsetteri on monen mielestä klassisen kaunis koira. Kuten nykyisin koirajalostuksessa yleensäkin on tämänkin rodun osalla nähtävissä ulkomuoto-ominaisuuksia liioittelevaa jalostusta. Lähinnä tämä koskee kokoa, massiivisuutta sekä turkin määrää. Liian massiiviset koirat eivät enää pysty fyysisiltä ominaisuuksiltaan täyttämään seisovalle kanakoiralle asetettuja vaatimuksia. Toisaalta aivan keveimmät metsästyskoirat eivät enää ole rotumääritelmän mukaisia.

Gordoninsetterin alkuperäinen tyyppi on metsästyskoira ja ihannetyyppi lienee jossakin edellä mainittujen ääripäiden välimaastossa. Rotujärjestö pyrkii vastustamaan gordoninsetterin eriytymistä selkeästi kahdeksi eri tyypiksi. Esimerkiksi näyttelyissä korkeasti palkittavien koirien koon ei enää tulisi kasvaa eikä tyypin tulla raskaammaksi.
Gordoninsetteri on metsästyskoira. Tämä leimaa kaikkea sen käyttäytymistä. Pelkäksi seurakoiraksi sitä ei pitäisi ottaa. Gordoninsetteri vaatii aktiivisen sekä mielellään metsästävän omistajan. Luonteeltaan gordoninsetteri on rauhallinen; haukku- ja ärsytyskynnys on hyvin korkea. Gordoninsetteri on huomaamaton kotioloissa ja se sopiikin luonteensa ja käytöksensä vuoksi hyvin nyky-yhteiskuntaan ja lapsiperheisiin.

Historia

Gordoninsetteri, kuten muutkin setterirodut polveutuvat nk. setting spanieleista, jotka tunnettiin erityisesti kyvystä paikallistaa ja naulita kanalintuja paikalleen seisomalla. Britteinsaarilla oli jo 1600-luvulla väriltään mustan ja parkinruskeita settereitä, joita kutsuttiin nimellä black and tan setter. Näistä koirista on kehitetty gordoninsetteri Gordonin ja Richmondin herttuakunnassa Banffshiressa Skotlannissa 1700-luvulla.

Gordoninsetteriä pidetään vanhimpana setterirotuna. Rodun alkuvaiheista tiedetään hyvin vähän, mutta rodun kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen Gordonin herttua Aleksander IV:nnen tavoitteena kerrotaan olleen seisojatyyppi, jolla olisi voimakas rakenne mutta joka sopisi erityisesti Skotlannin nummille ja vaikeisiin sääolosuhteisiin. Todennäköisesti tavoitteena on ollut luoda selkeästi muista lintukoirista erottuva skotlantilainen setterirotu, joka työskentelee hieman lähempänä metsästäjää kuin muut setterit.

 

Alexander Gordonin 4. herttua ja herttuatar Jane Maxwell

Rotu oli 1800-luvun puolivälissä hyvin suosittu. Gordoninsetteri voitti maailman ensimmäisen virallisen koiranäyttelyn, joka järjestettiin Newcastle-on-Tynessä 1859, ja Southill Parkissa järjestetyn ensimmäisen virallisen metsästyskokeen 1865. Oma rotu siitä tuli 1873 ensin värinimellään, mutta vuonna 1924 British Kennel Club vaihtoi sille nimeksi gordon. 
Gordoninsetterin suosio kasvoi yhdessä kehittyvän näyttelytoiminnan myötä. Näin kehittyi iso ja raskas koiratyyppi, jolla ei ollut enää metsästyskäyttötaustaa. 1900-luvulla tämä johti kahden toisistaan poikkeavan koiratyypin kehittymiseen rodun sisällä.

Gordonin linna nykyasussaan

Rodun vaiheet Suomessa

Gordoninsetterit tulivat Suomeen 1850-luvun jälkeen samoja reittejä kuin muutkin brittiläiset kanakoirarodut, aluksi lähinnä Venäjältä. Upseerit olivat siellä palvellessaan tutustuneet kanakoirametsästykseen ja toivat kotiin tullessaan koiria mukanaan. Kanakoirametsästyksen tultua myöhemmin tutuksi myös suomalaisille metsästäjille alettiin gordoninsettereitä tuoda myös Englannista, Norjasta ja Ruotsista.
Maamme ensimmäisissä kanakoirakokeissa vuonna 1893 esitettiin tohtori G. Schnitt´in omistama gordoninsetteri Nori, mistä lähtien gordoninsettereitä nähtiin koetilaisuuksissa yli vuosisadan vaihteen. Sen jälkeen ne puuttuivat lähes täysin kokeistamme aina 1980-luvulle saakka.

1900-luvun alussa Suomessa oli muutama gordoninsetterin kasvattaja. Tuolloin rekisteröitiin kolmisen koiraa vuodessa ja niillä osallistuttiin kokeisiin sekä näyttelyihin. Vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen rekisteröinnit loppuivat lähes tyystin, kunnes ne lähtivät nousuun 1980-luvun lopulla. 1990-luku oli rodun varsinainen läpimurto Suomessa ja gordoninsetteri vakiinnutti asemansa rotukartalla.
Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 40-50 gordoninsetteriä. Syynä gordoninsetterin yleistymiseen Suomessa on sen kauniin ulkomuodon lisäksi metsästyskoirien tuonti lähinnä muista Pohjoismaista ja siten suomalaisen kannan metsästysominaisuuksien paraneminen. Alkuperältään tämän päivän suomalaiset gordoninsetterit tulevat pääasiallisesti muista Pohjoismaista sekä Pohjois-Amerikasta ja Englannista.

Rotumääritelmä ja selvennys

(Rotumääritelmä hyväksytty: FCI 14.6.1987, käännös SKL-FKK 3.3.1994)

Yleisvaikutelma:
Tyylikäs ja sulavalinjainen. Rakennetta voidaan verrata metsästysratsuun. Kauttaaltaan sopusuhtainen.
Selvennys: Gordoninsetteri on rakenteeltaan setterirotujen rotevin olematta kuitenkaan raskasrakenteinen. Se on voimakas metsästyskoira, linjat ovat tyylikkäät ja liikkeet ilmentävät nopeata ja kestävää laukkaavaa juoksua.

Ominaispiirteet:
Älykäs, toimintakykyinen ja omanarvontuntoinen.

Luonne:
Rohkea, avoin, ystävällinen ja tasainen luonteenlaatu.
Selvennys: Rauhallinen, hyvin yhteistyöhaluinen ja riistaintoinen

Pää:
Kallo mieluimmin syvä kuin leveä, tilava ja kuono-osaa leveämpi. Kallo hieman pyöristynyt, leveimmillään korvien välistä. Otsapenger selvästi erottuva, pituus niskakyhmystä otsapenkereeseen suurempi kuin otsapenkereestä kirsuun. Silmien ylä- ja alapuolelta kuiva, posket mahdollisimman sileät ottaen huomioon pään muodon. Kuono-osa pitkä, linjat lähes yhdensuuntaiset, ei terävä eikä suippo. Huulet selväpiirteiset, eivät liiaksi riippuvat. Kirsu suuri, leveä ja väriltään musta. Sieraimet avoimet. Kuono-osa hieman syvyyttään pitempi.
Selvennys: Pitkähkö, hieman raskaampi, ei kuitenkaan epäjalo tai vihikoiramainen eikä niin terävästi meislattu kuin englannin- ja irlanninsetterillä. Otsapenger korostuneempi kuin muilla settereillä, ei kuitenkaan pystyotsainen. Ylhäältä katsottuna kallo leveimmillään korvien välissä, mutta ei kiilamainen. Sivusuunnassa kuonon ylälinja suora, ei kovera tai kyömy, lähes samansuuntainen kallon kanssa. Ylähuulen alareuna ja kuonon selkä yhdensuuntaiset. Huulikulma selvä, huulet eivät veltot, turpeat eikä huulipussi avoin.

Silmät:
Tummanruskeat, kirkkaat ja sijaitsevat riittävästi kulmakaarien alapuolella. Ne eivät ole liian syvällä eivätkä ulkonevat. Ilme tarkkaavainen ja älykäs.
Selvennys: Vaaleat silmät eivät toivottavat. Luomirako soikea. Luomet tiiviit. Veltto alaluomi on metsästyskoiralle paha haitta, se kerää pölyä ja roskia sekä altistaa silmätulehduksille.

Korvat:
Keskikokoiset, ohuet, matalalle kiinnittyneet, päänmyötäiset.
Selvennys: Kiinnittyvät taakse silmäkulman tasalle tai hieman alemmaksi. Nuoret, uteliaat tai arat tai valppaat koirat nostavat korviaan vaikka kiinnitys onkin aivan oikea. Korvien karvoitus runsaampaa kuin muilla settereillä.

Purenta:
Voimakkaat leuat. Säännöllinen ja täydellinen leikkaava purenta: edessä ylähampaat peittävät tiiviisti alahampaat ja ovat kohtisuorassa leukoihin nähden.

Kaula:
Pitkä, kuiva, kaareutuva, ei löysää kaulanahkaa.
Selvennys: Kaula ei saa olla selvästi liian kevyt tai raskas, ei liian pitkä eikä myöskään liian lyhyt, sillä se toimii tasapainoittavana tekijänä koiran laukatessa. Pysty lapa antaa vaikutelman lyhyestä kaulasta. Koiralla jolla on runsaasti kaulanahkaa, on usein virheellisesti riippuvat huulet ja veltot alaluomet.

Eturaajat:
Lavat pitkät, hyvin viistot, leveät, litteät, eivät raskaat. Lapojen kärjet sijaitsevat lähellä toisiaan. kyynärpäät suhteellisen alas sijoittuneet ja tiiviisti rungonmyötäiset. Eturaajat sileäluiset, suorat ja voimakkaat. Välikämmenet pystysuorat.
Selvennys: Lavat lihaksikkaat, tiiviisti runkoon liittyvät, taakse vinot, n. 30-45 asteen kulmassa suhteessa vaakatasoon. Lapojen kärjet eivät ulotu selvästi yli selkälinjan. Lapaluun pituus lähes sama kuin olkavarren. Kyynärpäät oikean mittaisen rintakehän alareunan tasalla ei ulko- eikä sisäkierteiset. Välikämmen suora, ranne ei liian taipuisa. Se toimii jokaisessa hypyssä ja laukka-askeleessa iskunvaimentajana. Melovat (ulospäin) tai kerivät (sisäänpäin) tai paraatihevosen liikkeet epätarkoituksenmukaiset ja virheelliset.

Runko:
Kohtuullisen pitkä, rintakehä syvä, kylkiluut hyvin kaartuneet, takimmaiset pitkät. Lanne leveä, kevyesti kaartuva. Rintakehä ei liian leveä.
Selvennys: Runko hieman säkäkorkeuttaan pitempi, suorakaiteen muotoinen. Selkä vahva, lihaksikas, ryhdikäs, varsinkin uroksella. Lanneosa lyhyehkö. Pitkä, veltto, köyry tai notkoselkä ovat virheelliset. Lantio pitkähkö, leveä. Lantio alaspäin viettävä n. 30 asteen kulmassa vaakatasoon nähden. Suora lantio ei ole takaraajojen tehokkaalle toiminnalle edullinen kuten ei myöskään pysty lantio. Viimeiset kylkiluut hyvin kehittyneet ja välimatka reiden etureunaan lyhyt. Alalinja kevyesti ylösvetäytyvä. Rintakehä melko syvä ulottuen kyynärpään tasalle. Tynnyririnta virheellinen, haittaa eturaajojen liikkeitä ja lisää mahalaukunkiertymäriskiä. Kölirinta on virhe.

Takaraajat:
Lonkasta kintereeseen pitkät, leveät ja lihaksikkaat. Kinner matala ja vahva. Polvikulma selvä, välijalka suora. Lantio lähes vaakasuora.
Selvennys: Reisikulman tulee olla n. 90 astetta. Kintereet ja käpälät eivät saa olla sisä- tai ulkokierteiset.

Käpälät:
Soikeat, tiiviit. Varpaat hyvin kaartuneet. Varpaiden välissä runsaasti karvaa. Päkiät hyvin kehittyneet ja korkeat.
Selvennys: Käpälät tiiviit. Hajavarpaisuus on metsästyskoiralle selvä haitta. Vahvat, korkeat polkuanturat. Käpälät soikeat tai pyöreät. Pitkät varpaat eivät toivottavat. Ei sisä- eikä ulkokierteisyyttä.

Häntä:
Suora tai hieman sapelimainen, ei kintereen alapuolelle ulottuva. Koira kantaa häntäänsä vaakasuorassa tai hieman selkäviivan alapuolella. Häntä on tyvestä paksu, kärkeä kohti oheneva. Hapsutus suoraa, lähellä tyveä pitkää lyhentyen tasaisesti kärkeä kohti.
Selvennys: Häntä muihin settereihin verrattuna mieluummin lyhyt. Ei kihara- eikä nyörikarvainen. Koukkuhäntä on nollaava virhe.

Liikkeet:
Vakaat, vapaat ja tasapainoiset, taka-askel erittäin vetävä.
Selvennys: Näyttelyissä arvostellaan liikkeet vain ravissa. On muistettava, että setterin varsinainen liikuntamuoto sen työskennellessä on laukka.

Karvapeite:
Päässä, raajojen etuosassa ja korvien välissä lyhyttä ja hienoa. Muualla rungossa ja raajoissa kohtuullisen pitkää, sileää, ei laineikasta eikä kiharaa. Hapsutus korvien yläosassa pitkää ja silkkistä, raajojen takaosassa pitkää, hienoa, sileää ja suoraa. Vatsanalushapsut saattavat ulottua rintaan ja kaulaan. Hapsutus mahdollisimman sileää ja suoraa.

Selvennys: Monilla gordoninsettereillä karvapeite ja karvanlaatu kehittyvät hitaasti, 3-4 vuotiaiksi saakka. Tämä on huomioitava nuoria koiria arvosteltaessa. Villava ja hyvin runsas karvoitus ei suotavaa, ei myöskään päälaella esiintyvä tuuhea otsatukka. Gordoninsetterin karvapeite on usein muita settereitä runsaampaa.

Väri:
Syvä, kiiltävä hiilenmusta, ilman ruosteen sävyä, kastanjanpunaisin ts. hohtavin parkinruskein merkein. Mustat viirut varpaissa ja leuan alla sallitut.

Parkinruskeat merkit:
- kaksi selvää, alle 2 cm:n läpimittaista täplää silmien yläpuolella

- kuonon kärki rajoittuu selvällä raidalla, joka ulottuu kuonon sivulta toiselle. Väri ei saa ulottua kirsun tyveä pitemmälle
- merkki kurkun alla ja kaksi suurta, selvää merkkiä rinnassa
- takaraajojen ja reisien sisäpuolella, polvesta alaspäin myös etupuolella leventyen takaraajan ulkopuolelle kintereistä varpaisiin
- eturaajojen takapuolella kyynärpäihin asti, etupuolella ranteisiin tai hieman niiden ylikin ulottuen
- peräaukon ympärillä
Hyvin pieni valkoinen täplä rinnassa sallittu. Mikään muu väri ei ole sallittu.
Selvennys: Tan-väri (parkinruskea, kastanjanruskea) ei saa olla keltaista tai oljenväristä eikä siinä saa olla valkoisia karvoja. Mustan ja tan-värin rajan tulee olla terävä. Mustalla alueella ei saa olla tan- tai valkoista väriä. Vähäinen musta juova leuan alla on sallittu. Etutassuissa selkäpuolella on usein musta ei kovin suuri läiskä, varpaissa mustia raitoja. Vanhoilla koirilla tan-väri usein tummenee. Joskus pennuilla esiintyvä valkoinen kynsissä ja varpaissa saattaa hävitä puolen vuoden ikään mennessä.

Koko:
Säkäkorkeus: urokset 66 cm, nartut 62 cm
Selvennys: FCI:n rotumääritelmässä 14.6.1987 on uroksen säkäkorkeus 66 cm ja nartun 62 cm. Näitä on yleisesti pidetty liian suurina, liikkumavara puuttuu. Siksi onkin eri maissa sovittu FCI:sta poikkeavat suositukset:

Ruotsi: uros 60-65 cm ja narttu 58-63 cm
Norja: uros 60- 64 cm ja narttu 58-63 cm
Tanska: uros 60-66 cm ja narttu 58-62 cm
Suomi: uros 60-65 cm ja narttu 58-63 cm
Ranska: uros 66+/-2 cm ja narttu 62+/-2 cm
Italia: uros 58-64 cm ja narttu 56-62 cm
USA: uros 61-68,5 cm ja narttu 58,5-66 cm

Virheet:
Kaikki poikkeamat edellämainituista ovat virheitä suhteutettuna virheen vakavuuteen.

HUOM!
Uroksilla on oltava kaksi selvästi tunnusteltavisssa olevaa normaalin tuntuista kivestä täysin kivespuisseihin laskeutuneina.